Joka vuotiset Autosport International messut Birminghamissa, Englannissa, ovat maailman suurimmat vain ja ainoastaan autourheiluun keskittyneet messut. Tämä tarkoittaa sitä, että messuilta ei löydy ainuttakaan Viime vuotisia F1-autoja "startti" ruudukossa.silmäripsituning kammotusta, vaan puhdasta tulta ja tappuraa olevia maailman hienoimpia kilpa-autoja sen jokaisesta kolkasta! Myös kilpa-ajoneuvoteollisuuden alihankkijat ovat luonnollisesti edustettuna satojen osastojen voimalla, ja voisikin sanoa, että sellaista osaa jota eivät messuilla olevat alihankkijat tarjoa, ei myöskään tarvita.

Messut ovat paisuneet vuosi vuodelta suuremmiksi, ja tänä vuonna oli näytteille asettajia yli seitsemän sataa, ja kävijöitä neljän päivän aikana noin sata tuhatta! Autourheilijoiden piireissä messut ovat varsin yleinen "pyhinvaelluksen" kohde, ja niinpä messuilla tapaa todella monen maan kansalaisia.

Kaikkien esillä olevien kilpureiden ja osien lisäksi on messuilla järjestetty nykyisin myös noin tunnin mittainen leikkimielistä kisailua sisältävä näytösajo tapahtuma, jossa tänä vuonna olivat kuuluisuuksista Viimeisiä mohikaaneja, Audi Quattro S1mukana mm. Stig Blomqvist, Juha Kankkunen ja Per Eklund. Ja täytyy sanoa että varsinkin vanhat kunnon B-ryhmän super autot, Audi Quattro S1 ja Ford RS200 olivat tasan niin huimia pelejä liikkumaan lieskojen ja paukkeen saattelemana, kuin vain voivat olla! ;) Eikä pekkaa pahemmaksi kyllä jäännyt Per Eklundin käsittämätön PikesPeak voittaja Saabikaan, sillä kun sen yli 800hv pääsivät valloilleen oli naamaa vaikea pitää peruslukemilla! :O

Nii-in, tässä on vasta yksi neljästä hallista, eikä edes päätä näy!Messuilla vierailee myös useita muiden luokkien "maailman tähtiä", tänä vuonna muun muassa F1-kuljettajat David Coulthard, Giancarlo Fisichella ja Mark Webber.

Aikaa messujen kirtämiseen kannattaa varata vähintään pari päivää, sillä päivässä ei kerkiä juuri muuta kuin juosta messualueen päästä päähän. Tämä siksi, että messut ovat niin isot, ettei sitä usko ennen kuin on itse käynnyt paikan päällä. Eli jos jollakin on joskus mahdollisuus käydä kyseisillä messuilla, niin suosittelen sitä lämpimästi, et tule taatusti pettymään. Alla on muutama makupala messuilta, loput on jokaisen koettava itse!

Kimmo Wihinen


Moninkertainen LeMans voittaja Audi R8

HKS:n valmistamia tuotteita.

Prodriven rakentama Ferrari.

Caterham Superlight, maailman nopein sarjavalmisteinen auto 0-160 km/h!

Wilwoodin ns. "jarruja" ;)

JJ Lehdon Bentley? Kuka tietää;)

Hmm...

Toinen mohikaani, Ford RS200.

Morgan Aero 8, mm. takasisälokasuojat vieläkin sitkeän perinteisesti puuta!

Brembon jarruja..

Ford Rallye Consept, eli tulevaisuuden WRC ralliohjus?!

Ultima GTR, maailman nopein "rakennus-sarja";D

Mike Quaifen "Quaife proto"

ETCC:n tämän vuotinen mestaruus BMW.

Ford BDA, 2000cc 280hv!

Farboud GTS, uusin yrittäjä super autojen markkinoilla.

Ehkäpä messujen rumin auto; Vauxhall Astra Coupe BTCC ja käsittämättömän kauheat kylkiponttoonit..:(

JE Pistonsin mäntiä.

Kiusattu Hayabusan kone, 6-vaihteinen sekventaali aski, painoa vajaat 500kg...NAM!

Miedosti viritetyt C20XE- ja X16XE-kannet by Lexmaul.

Lister Storm

Oh So Shiny! :O

Porsche GT

Jaguar V8 Star

Aston Martin Street Eliminator

Tehoa RIITTÄVÄSTI, eli 6000+hv!!


Copyright © Wihitech Racing

paluu