Kun savu karkasi...

Tapahtuma alkoi klo 20.00 eräänä iltana maaliskuussa 90 luvun alussa, lähtiessä risteyksestä allaolevalla B-asconalla 80 nopeusrajoitusalueella...

 

Olin kaverini kanssa tulossa "riiuusta", ja valojen vaihduttua lähdin ohittamaan edelläolevaa tiekarhua, joka ei kovin lujaa pääse.

Runttasin liukkaalla tiellä kaasua, ja lukoton perä ulvoi apua, kunnes ollessani tiekarhun ohjaamokopin kohdalla huomasin kauempana tulevan auton vastaan. Noh, eihän siinä mitään, marginaalia oli yllinkyllin mutta seuraavan viidenmetrin ajon jälkeen kottero pimeni. Siis totaalisesti..ajovalot sammuivat, mittarivalot sammuivat, ja veto loppui siihen paikkaan.

Vilkaisu peileihin osoitti takana tulevan jonkun pakettiauton lähes puskurissa kiinni samoissa aikeissa kuin minäkin, joten jarruttaminen ei tullut kysymykseen. Vauhtia oli kuitenkin kerinnyt kelautua jo senverran että ainoaksi vaihtoehdoksi jäi tiekarhun ohittaminen rullaamalla.

Päässäni kerkesi kuitenkin senverran ajatuksia pyöriä, että totesin moisen olevan mahdollista samalla kuin kitkerä savunhaju kantautui sisätiloihin...matkamme oli tällähetkellä menossa tiekarhun etuauran kohdalla, ja juuri auton perän ohitettua auran, ohjasin kotteron oikenpuoleiseen penkkaan ja hieman ylikin...huh...

Nopeasti pelti auki, ja sytkärin valossa pellinalle tiirailemaan, ja totesin kädelläni akkukaapelin olevan käytännössä yhtä sulanutta epämääräistä sotkua, ja kunnon opelistina (aina joku paikka rikki) nappasin 13 mm listan keskikonsolista ja irroitin akkukaapelin akusta...

Seuraavaan valoisaan kohtaan oli matkaa puolisen kilometriä, kas kun tietysti siltä kohtaa katuvalo oli pimeänä, joten liukkaalla tiellä ojensimme itsemme ensin lumihankeen, josta ähersimme kotteron tielle, ja sitten pukkasimme sen n. 500m sitä vilkkaastiliikennöityä tienvartta sivutielle poikkeavan risteyksen kohdalle.

Totesin startin olevan syypää moiseen ihmeeseen, (myöhemmin selvisi solenoidin kytkentä"liuskan" olevan poikki! ja menneen suoraan akulta oikosulkuun) joten kaivelimme jostakin pultin, mutterin ja pari rikkaa sekä teippiä, ja ohitimme moisen turhan tekeleen kokonaan. Ja kas..valot tulivat takaisin, virtaa ilmestyi, mutta startatahan ei voinut. (Huomatkaa kuskin hymyilevä ilme..-->)

No ei muuta kuin pukkaamaan...mutta jumatsuikka..olimme vauhtiinpäästyämme pukanneet auton vimosenpäälle liukkaaseen risteykseen, johon oli sitten vielä kevään tehdessä tuloaan kertynyt vettä, ja miten siinä nyt autoa liikuttelet mihinkään..jouduimme hakkaamaan itsellemme jalansijaa jotta auto saatiin pitävämmälle alustalle, josta ruutapeli hörähti sitten kiltisti käyntiin.

 

Vika tuli kuntoon, mutta auton akku koki kovia kärventyessään tuossa temmellyksessä, ja eteenpäin oli päästävä, joten tuli kiire akkukauppaan parin päivän päästä moista osaa tuijottelemaan...rahat riittivät siihen yleismalliseen (halpaan...) versioon, ja iltasella siinä siten tuuppasin mokoman pellin alle. Kunnolla akku kiinni, pelti kiinni, ja nopeasti koittamaan ja sehän hörähti mukavasti..

Samolta tulilta päätin ajella n.25km päässä sijaitsevan automaalarituttavani luokse ihmettelemään joskos siellä jotain mielenkiintoista tapahtuisi, klo oli n.21.00, ja pimeää kuin säkissä.

Menin sellaista pikkutietä...jossa oli katuvalot, jonkin aikaa...sitten ne loppuivat, ja niin loppui asconastakin, veto siis... Jumatsuikka, myöhemmin oivalliseksi reikäjuustoksi osoittautuneen saksanihmeen valaistus katosi samallatavalla kuin aiemminkin, mutta starttihan tuli jo vaihdettua..enempää asiaa ei kerinnyt ajatteleman kun paksu savu nousi tuulilasia myöden taivaille nostaen niskakarvat pystyyn. Voimakas perkele, ja akkua asentaessani keksitystä virityksestä, päävirtakatkaisijasta virrat pois...Opel.. Samontein tempaisin konepellin kahvasta auki, joka jäi käteen! ja pelti tietysti kiinni...hienon punaisen värin syksyllä päälle saaneen asconan hienostunut olemus alkoi tuntua hilavitkutinromukasalta joka kelpaa sellaisenaan verkonpainoksi pilkkijoille etelätimbuktuun...

Muttakun se oli oma, ja maksettu, ja matkaa kotiinkin oli enemmän kuin tarpeeksi, hanskojakaan ei ollut matkassa, ja vilukin kohta tulisi, niin päätin jotain yritellä. Kännyköitä oli tuolloin liikemiehillä, ja koot ylittivät vielä silloinkin nykypäivän kriteerit isosta puhelimesta.

Kampesin itseni ulos autosta, ja tiirailin peltiä aikani, ja riuhtaisin maskin autosta pois. Kuului nipsnaps, ja kaikki kiinnikkeet katkesivat samontein, mutta mitäs niillä..nehän vaan pitävät kiinni opelin merkillä varustettua rivoitusta...

Työkalut olivat kotosalla, mitä niitä nyt mukana kantelemaan, autohan on tehty siirtymiseen paikasta A paikkaan B.

Löysin kuitenkin sisältä heleskutan pienen meisselin, jonka onnistuin sytkärin avustukella survomaan maskin takanaolevaan lukonavausjousen kantaan, ja kas..pelti aukesi...samalla kuin ohi ajoi punainen C-kadetti hitaasti ihmetellen...Nostin pellin ylös, ja huomasin kohta akunnavan olleen kiinni konepellissä. Se penteleen yleispömpeli kun oli hitusen korkeampi kuin alkuperäinen, ja olin viisaasti vaihtanut myös uudet akkukengät, joiden k a a p e l i a kiinnipitävän pultin mitta y l i t t i (kele..) liian pitkän rajan...samalla kuului taas sellainen prööööttt, ja punainen C-kadett lipui ohitseni toiseen suuntaan...onneksi muuten tulipellin läpi poraamaani reikään olin laittanut maatakatkovan virtakytkimen.

 

Hyppäsin takaisin rattiin, kytkin varovasti katkaisijasta virrat takaisin päälle, ja savua ei ilmennyt, joten tarttasin autoa. Kone pyöri iloisesti muttei käynnistynyt..uudelleenyritys eikä vieläkään. Takaisin pellin alle ja hetken tiirailtuani totesin koko ruiskujen johtosarjan sulaneen yhdeksi muodottomaksi köntiksi..samalla kuului tuttu prööt...punainen C-kadet lipui jälleen ohitseni, sisällä epämääräisesti tiiraileva miespuolinen henkilö...

Ramplasin johtoja erilleen toisistaan ja kävin kohta koittamassa, muttei edelleenkään mitään, ja tämä sama kadetti tuli taas paikalle. Autosta kuului miesääni, joka sanoi että myytkös halvalla. Totesin että en. Tuumasipa tyyppi uudelleen että mitäs sinä tuolla romulla kun ei se käyntiinkään lähde, saat tonnin..heppuli vaikutti melkolailla epämiellyttävältä ja hämäräperäiseltä ja ties miltä, joten mielessä alkoi pyörimään kossin mahdolliset apujoukot, kas kun kanootin yksi reissu kesti hieman pidempään, hänen ensin ohitseni pörrättyään. Sain kuitenkin hätisteltyä tyypin muualle, ja jatkoin ooppelin hyviä puolia puolustellen johtosarjan kanssa väkertämistä...sormet jäässä, käyrä korkeallä, ja apuvälileinä kahden markan esson meisseli sekä rulla teippiä...

Kohtapuoliin opeli hyrähti kuin hyrähtikin käyntiin, ja rapa roiskuen ajelin takaisin työkaluarsenaalin viereen sahailemaan pultinkantaa matalammaksi...väliin tungin tuoksi ajaksi lasinpesunestepurkin korkin..

Se siitä, homma tuli kuntoon ja johtosarjankin sain seuraavana päivänä paikattua alkuperäistä vastaavaksi ja kaikki oli jälleen reilassa, kulkupeli toimi, mikään paikka ei enää savunnut, kaikki mahdolliset liitokset ja hinkkauskohdat tuli tarkastettua paremmin kuin koskaan tarpeellista jottei moista enää tapahtuisi.

Sitä seuraavana aamuna auto ei käynnistynyt, paikalla olleesta kärjellisestä jakajasta oli kärjet palanut...seuraavalla viikolla auto ei käynnistynyt...laturista oli hiilet loppu ja se ei ladannut kunnolla...n.kk kuluttua auto ei aamulla s t a r t a n n ut ...vaihdetusta startista oli hiilet loppu...

 

Kävin ostamassa vuoden 1967 1,1S Coupe kadetin entiseltä työnantajaltani...

T. Jyrki S



Paluu.