Rekord-D

Hankin Rekordin 1985 keväällä. Olin jo jonkin aikaa haaveillut automaattivaihteisesta autosta (yhden automaattivaihteisen koeajon jälkeen ei paluuta ollut) ja kun paikallinen, hyvämaineinen autoliike sellaista sopuhintaan tarjosi, ei jäänyt enää vaihtoehtoja. Auto palveli jokapäiväisenä käyttöautona hyvin aina väliaikaisen käyttömaksun tuloon saakka. Nuukuuttani laitoin tuolloin auton seisomaan ja hoitelin satunnaiset ajot museokadetin puolikkaallani ja erikseen talvikäytöön hankkimallani Opel Kadett -79 automaticilla. Kun ikä alkoi olla sopiva (eikä seisonta pelastanut käyttömaksulta), päätin siirtää hyvin palvelleen ajokkini museorekisteriin nauttimaan rauhallisista eläkeajoista. Juttu ei alunperinkään ollut mikään läpihuuto juttu, vaan tiedossa oli, että työtä olisi melkoisesti.

Museoajoneuvon kun tulee olla ilmiasultaan alkuperäistä vastaava eli kaikki käyttöautoon tehdyt käyttömukavuusviritelmät piti purkaa, samoin tuoreemmat poppikoneet. Suurin työ oli kuitenkin maalipinta. Auto oli joskus ylimaalattu huonolaatuisella akryyli-1-kerros metallihohtomaalilla, joka oli jo 13 vuotta sitten varsin himmeä, puhumattakaan sen jälkeen tulleiden happosateiden, suolakylpyjen ja paikkamaalausten koristamana.

Koska omat harrastustilani eivät mahdollista auton kokoisten projektien sisätyöstämistä, jätin maalauksen laadukkaan mutta edullisena pidetyn harrastajan tehtäväksi.

Projekti siis alkoi maaliskuussa 1998 siitä, että tuttu paja risui autosta listat ja merkit ja vaihtoi keulapalan ja 1985 vaihdetun vasemman etulokasuojan uusiin. Auto vietiin maalaamoon heinäkuussa 1998. Talven -98- -99 aikana maalari aloitti pohjatöiden tekemisen, keväällä 2000 keskeneräiset pohjatyöt piilotettiin pohjamaalin alle ja syksyllä auto siirrettiin ammattimaalarin käsittelyyn. Kun huonosti tehdyt ja osin kokonaan tekemättömät pohjatyöt oli kaivettu kesän sateissa kostuneen pohjamaalin alta esiin ja tehty huolella uudelleen, sai Rekord uuden, kiiltävän maalin päälleen, kuin myös konepellin ja tavaratilan kannen sisäpinnoilleen.

Alkutalvesta auto sitten siirrettiin kaverin talliin, jossa jo heti joulusta alkoi hillitön niputtaminen, tosin purkamisella. Alkuperäinen tarkoitus kun oli ollut vain ehostaa pintaa, sisustusta ei oltu purettu ja nyt se oli kerännyt parin vuoden maalipölyt itseensä.

Penkit ja matto kiikutettiin pesuun ja paikattavaksi, uusi hattuhylly (entinen oli kupruillut, siinä oli kaiuttimien aukot ja maalipinta oli hilseillyt) hankittiin ja muoviosia hinkattiin milloin milläkin aineella puhtaaksi. Mittariston lasia ei kovin uskaltanut hangata naarmuuntumisen pelosta, joten sopivaa liuotinta arvottaessa raaka Lasol osoittautui toimivaksi.

Takapään johtosarja oli kärsinyt akkuhappohyökkäyksen ja jouduttiin myös uusimaan. Ulkonäön kohentaminen jatkui uusilla etu- ja takavalon laseilla ja uusilla puskureilla. Vanhat listat kelpuutettiin kiillotettuina.

Projektin tässä vaiheessa on edessä vielä penkkien ja listojen asentamista, konehuoneen siivoaminen, venttiili- ja ilmanputsarin kopan maalaus, normaali kevät- ja katsastushuolto, kaasarin säätö ja automaattivaihteiston korjaus. Niin ja tietysti museoajoneuvotarkastus ja katsastaminen museoajoneuvoksi...

Kiitokset Lehtisen Kallelle osista ja kunniamaininnat Viikin Metro-Auton Reino Nurmelle ja Autoliike Asikaiselle Hartolaan hyvästä  palvelusta puuttuvien pikkuosien etsinnässä.

Teksti ja kuvat:Jukka T