Opel Manta B



 

1975-1988

 

A-mallin Mantan aikakausi loppui vuonna 1975. Tuolloin oli uuden korimallin vuoro tulla kilpailemaan asiakkaista muiden automallien keskelle. Manta-B oli syntynyt. Uusi malli oli taas - poiketen opelin aiemmasta linjasta - erilainen, ehkäpä jotenkin "mystisen" näköinen. (kuten A-malli ja mm GT.)

 

Ulkomuodoilla oli haettu jotain mitä muilla ei ole, ja tekniikkana pysytteli jo tutuksi käyneet 'vanhat' mallit.

Mitään eksotiikkaa ei tähän puoleen sitten tullut. Tokihan 1,9 GT/E malli sadalla hevosvoimallaan oli aivan riittävä autoa kuljettamaan, mutta tarjolla oli myös 1,6 sekä 1,2 litraisia versioita. Muistelen omalla A-mallilla Tonin kanssa kironneeni 1,6S version tehottomuutta, joten 57 heppaisen 1,2 litraisen kyydissä ei huikeita

 
suoritusarvoja juuri saavutettu, eikä saavuteta vieläkään. Manta on nimittäin säilyttänyt jonkinlaisen "kulttikohteen" maineen ja autoja on hyvin saatavana vielä tänäkin päivänä, eikä mikään ihme.

Valmistushistoria ulottui vuodesta 1975 vuoteen 1988. Se on auton korimallille todella pitkä aika..toisaalta miksipä sitä hyvää mallia muuttamaan. Ulkokuori kun pienillä muutoksilla oli 80 luvullakin myyvän ja hyvän näköinen.

 

Edeltäjäänsä verrattuna uusi manta oli suurempi, niin sisä, kuin ulkomitoiltaankin, ja se teki autosta mukavan käyttää. Olihan ulosnäkyvyyskin aivan toista luokkaa. (A-mallista taakse katsellessa oikein ulos näe...)

Auton hyvät ajo-ominaisuudet tekivät autosta suositun myös rallipoluilla, ja autoilla ajetaan kilpaa vielä tänäkin päivänä. Ja rakentelu/tulevana entisöintikohteena malli ei varmasti menetä suosiotaan koskaan.

 

Autosta tehtiin sitten  mm.400 mallia  joiden levikesarjat levisivät välittömästi ympäri maailmaa ja mantoja näkeekin paljon vastaavanlaisilla sarjoilla varustettuna. Eikä nelisatanen ollut ainoa erikoisversio mitä mantasta oli, saatavana oli mm. erikosvarusteltuja Irmcherin versioita joissa esimerkiksi pienehköt helmalevikkeet ja 

pientä ehostusta...moottoriksi sai myöhemmin mm. 2,4  litraista. (Irmcher.) Eri maista löytyi myös paikallisia diilereitä jotka tekivät moisia muutoksia.
 

Mutta sitä ennen, oli saatavana jotain vieläkin herkullisempaa... Stainmezin "jätettyä" Opelin erikoismallien myynnin Irmscherille, (kuten mm.TE2800, 73-75.) saivat he Turbon ja TE2800 mallien innostamana idean rakentaa uudesta B-mantasta kuusisylinterisen version ja niin myös tekivät.

Aivan kuin TE2800 mallissakin Opel toimitti kaiken tarvittavan materiaalin "valmistajalle" eli nyt Irmscherille.

 Tuolloin ei vielä ollut kolmelitraista versiota joten pellin alle päätyi sama 2,8 litrainen kuin A-mallissa mutta ruiskuilla varustettuna.

Auto kuitenkin tuli Irmscherille aivan liian kalliiksi

 
eikä autoja valmistettu 27kpl enempää yleisönkin innostuksen vaientuessa suuren hinnan takia.

 

B-Mantaa on tehtaalta ollut saatavana seuraavin moottorivaihtoehdoin:

1,2 N ohv  40kw 76-79

1,2 S ohv 44kw 75-79
1,3 N ohc 44kw 79-80
1,3 S ohc 51-55 kw 79-86
1,6 N cih 44kw 75-80
1,6 S cih 55kw 75-80
1,8 S ohc 66kw 82-87
1,9 N cih 55kw 76-80
1,9 S cih 66kw 75-77
1,9 E cih 77kw 75-77
2,0 N cih 66kw 77-80
2,0 S cih 74kw 77-85
2,0 E cih  77-81kw 77-88
2,4 16V dohc 103-106kw 80-84
20E kat cih 79-81kw  
Irmscher teki erikoismalleina mm.
i 200 20E
i 240 2,4 (8v)
i 2800 2,8E
Manzell teki samaa mallia kolme ja nelilitraisena.

manzell 3000i / 4000i   irmcher i 2800

Opel on pop ! -Jyrki Paluu